Annan kaiken kun enempää ei oo

Tää on niille, jotka päättää selvii voittajina

How do you do? Kolme kuukautta huojuvia palmuja ja hellettä takana. Tänään tulee tasan 100 päivää täyteen siitä, kun jätin turvallisen koto-Suomen, rakkaan perheeni ja kaikki pitkäaikaiset ystäväni 10 kuukaudeksi 8000 kilometrin päähän Atlantin taakse. Tätä tuntematonta Pohjois-Amerikan itärannikolla sijaitsevaa niemimaata kutsun nykyään kodikseni. Florida. The Sunshine State.

Kuten jo aiemmassa postauksessani asiasta mainitsin, tällä kertaa aion kirjoittaa vaihtovuodesta hieman eri näkökulmasta. Haluan jakaa tähänastisen elämäni eittämättä tapahtumarikkaimpien kuukausien vaiheita – niin niitä kuiluja kuin huippujakin. Nyt joku saattaa tietysti tulla kysymään, että miksi hemmetissä se Juho nyt tällaisista asioista tänne tulee kirjoittamaan. Eikös vaihtovuoden pitänyt olla pelkkää biletystä ja hauskanpitoa?

Mielestäni tuleville vaihto-oppilaille painotetaan liikaa vaihtovuoden kohokohtia ja niin ikään huonommista puolista hiljennytään. Oon aika ajoin tuntenut syyllisyyttä "vääristä" tunteistani: huonoista fiiliksistä, kyynelistä, ärsytyksestä ja vihasta. Jäljestäpäin olen ymmärtänyt, etteivät ne tunteet ole olleet vääriä. Eihän tunteet voi olla vääriä? Kuten Antti Tuisku asian uudella levyllään ilmaisee: "Itketään, kun siltä tuntuu." Kaiken edellä mainitun johdosta haluankin sanoa tuleville vaihtareille, ettei vaihtovuoden aikana läpikäydyissä pahan olon tai vihan tunteissa, itkemisessä tai ärsytyksessä ole mitään väärää. Vaihtareita on verrattu raskaana oleviin naisiin tunnemyllerryksensä kanssa ja voi olla, että asia pitääkin hyvin kutinsa. Vaihtovuoden aikana saattaa siis kohdata pientä tunteiden ailahtelua.

Tulin voittamaan, en anna minkään seisoo tiellä

Aina ei oo tosiaan – tai siis todellakaan ollut helppoa. 100 päivän kokemuksella voisin verrata vaihtovuotta keinuun, joka heiluu taivaan ja helvetin välillä. Tänään saatan ajatella tehneeni elämäni virheen lähtiessäni toiselle puolelle maapalloa, kun taas huomenna tunnen olevani paras kaikista. Vaihtarina kokee sekä huiput että kuilut kun keinuu. Sanotaan, että vaihtovuoden ensimmäiset kuusi kuukautta ovat juuri ne kovimmat. Alkurytäkän keskellä täytyy pärjätä uuden elämän tuomien haasteiden kanssa kulttuurishokin iskiessä päälle. Jos olet oikein onnekas, niin raastava koti-ikäväkin muistaa sinua. Kaiken kukkuraksi sinun tulee vielä yrittää tehdä mahdollisimman hyvää vaikutusta uuteen perheeseen ja saada uusia kavereita. 

Tää on voittajille, niille jotka antaa kaiken

Kulttuurishokki. Tuo ihmisen vieraaseen kulttuuriin sopeutumisen vaikeutta kuvaava sana ei ennen vaihtovuotta merkinnyt minulle paljoa yhtikäs mitään. Nyt olen oppinut sen todellisen merkityksen. Voin kertoa, että se tunne on muuten aivan hirveä. Kulttuurishokki voidaan jakaa neljään osaan: kuherruskuukauteen, kynnysvaiheeseen, sopeutumiseen ja paluuseen.

Kuherruskuukauden aikana vieras kulttuuri nähdään pelkästään hyvässä valossa huomaamatta sen huonoja puolia. Ensimmäiseksi kuljetaan suu apposen auki ja ihaillaan kaikkea ympärillä olevaa uutta. Tämä on maaginen vaihe. Pari viikkoa jaksetaan hihkua, kuinka upeaa uudessa paikassa onkaan.

Pienien asioiden alkaessa ärsyttää ja uuden kulttuurin huonojen puolien ja käytännön ongelmien tulossa esiin puhutaan shokin kynnysvaiheesta. Väsyttää, masentaa ja koti-ikäväkin kaivertaa. Mulla tää vaihe kesti noin ensimmäisten kolmen kuukauden ajan. Mua väsytti tosi paljon. Mieli kävi ylikierroksilla, ja se rasitti myös fyysisesti. Tän lisäks kärsin samaan aikaan nestehukasta – suomalaisena kun en ollut tottunut Floridan lämpötiloihin. Koko ajan skarppina ja pirteänä oleminen sekä uusien ystävien etsiminen oli tosi rankkaa. Samaan aikaan kun olisi halunnut vaan itkeä. Oli uuvuttavaa olla koko ajan opettelemassa jotain uutta. Entisestään lunta tupaan toi se, kun kukaan ei tuntunut ymmärtävän. Tuntu muuten hassulta kirjoittaa lumesta Floridan kontekstissa. Tänä jouluna kun on varmasti "musta joulu" :D Haha. Eteenpäin sanoi mummo lumessa.

Kolmas eli tämänhetkinen vaihe on sopeutuminen. Vähittäinen oppiminen, toimeentuleminen erilaisissa tilanteissa ja ymmärrys toimintatapojen syistä auttavat sopeutumaan uuteen kulttuuriin. Hyvä englannin kielen taito jo ennen vaihtoon lähtemistä on ollut valtava etu integroituessa perhe-, koulu- ja kaveriyhteisöihin. Eläessäni toisessa kulttuurissa ja tehden asioita toisinaan täysin päinvastaisella tavalla opittuuni nähden, olen oppinut, etteivät asiat ole joko paremmin tai huonommin Suomessa kuin Yhdysvalloissa. Asiat vain tehdään eri tavalla. 

Neljäs prosessi käsittelee omaan kulttuuriin paluuta eli toisin sanoen paluushokkia. Osa entisistä vaihtareista on sanonut omaan kulttuuriin paluun aiheuttaneen suuremman shokin kuin edellä mainittu kulttuurishokki vieraassa maassa. Uudelleensopeutuminen omaan kulttuuriin voi viedä aikaa vieraassa kulttuurissa kertyneiden kokemusten ja mahdollisesti muuttuneen omakuvan vuoksi.

Täs on jotain, mitä ei luusereiden kantsi koittaa himas

Kun tulin ensi kertaa Yhdysvaltoihin, muutin asumaan Floridaan ja aloitin uudessa 3000 oppilaan koulussa, voin sanoa, että itsevarmuus oli siinä kohtaa aika nollassa. "Hello! My name is Juho and I'm from Finland." Olin tullut tänne kirjaimellisesti tyhjin käsin. Mulla ei ollut mitään. Tuntui, että palloilin vain surkeana ympäriinsä eikä homma todellakaan ollut hanskassa – tai jos oli niin hanskat olivat hukassa. Tunsin itseni huonoksi ja etten kelvannut kenellekään. Jäljestäpäin olen huvittuneena katsellut taaksepäin aikaani uunituoreena vaihto-oppilaana isossa maailmassa silmät pyörien päässä kuin puusta pudonneella pöllönpoikasella. Voin muuten sanoa, että päiväkirjan kirjoittaminen on ollut aivan yliveto. Sinne olen kirjoittanut niin sateisista kuin aurinkoisistakin päivistä tällä puolen palloa. Kun on ollut vaikeita hetkiä, olen lukenut vanhoja kirjoituksiani, joissa olen ilmoittanut äitimuorille, että nyt muuten lähtee Hämeenkyrön oma poika ensimmäisellä koneella Suomeen – en kestä enää päivääkään. Niinä hetkinä olen vetänyt syvään henkeä ja ottanut härkää sarvista – jukupätkä, tästäkin ollaan selvitty. 

Sä tsiigaat voittajaa

Vaihtovuoden aikana olen oppinut itsestäni enemmän kuin koskaan ennen. Tämä on ollut ennen kaikkea aikaa mietiskellä niin tulevaisuutta, nykyhetkeä kuin menneisyyttäkin.  Kuka mä oon? Mistä mä tuun? Mikä on mun tehtävä? 

Ensimmäisten viikkojen hämmennys, lumoava alkuhuuma ja epätodellisuuden tunteet ovat nyt takanapäin. Tavallinen, aamukuudelta kouluun nousemista tarkoittava arki on laskettu ovesta sisään ja pyydetty olemaan pitkään. Vaaleanpunaisilla Ray-Baneilla ei sittenkään näkynyt kauas. Erilaisten Suomessa viihdeteollisuuden aikaansaamien ennakkoluulojen ja odotusten osittainen pirstaloituminen on ollut tähänastisen saagani opettavaisimpia kokemuksia. Välillä on menty hitaampaa, välillä kovempaa. Täällä on suorastaan käyty pohjan kautta. Siitä ollaan sitten pikku hiljaa jatkettu rauhallisesti eteenpäin tuntosarvet pystyssä oppien, tutkien ja ennen kaikkea sopeutuen uuteen. Oon oppinut hyväksymään itseni ja muut. Oon oppinut kunnioittamaan ja arvostamaan tavalla, jota en ennen ymmärtänyt. Oppinut asioiden tärkeydestä. Indeed. Oon satuttanut itseni monta kertaa – se on tehnyt musta kovemman kundin. 

Oon joutunut monesti miettiin tätä hommaa – mittaillu, punninnu tarkkaan. Mut silti täällä sitä vieläkin ollaan. Ajoittaiset koti-ikävän tunteet ovat väistämättömiä. Sen sijaan kärsiminen on vapaaehtoista. Keinot oman mukavuusalueen ulkopuolella operoimiseen löytyvät kyllä, kunhan vain on oikeanlainen tahtotila. "It is kind of fun to do the impossible. " - Walt Disney

This is for everybody going through tough times. Believe me, been there, done that. But every day above ground is a good day, remember that. 

Tää menee meille – vaihtareille. Meillä on upea vuosi edessä. Me tullaan kokemaan paljon sellaisia asioita, joita moni ei tuu koskaan kokemaan, koska sehän vaatisi oman mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä. Ja sehän vasta onkin tunnetusti pelottavaa. "Jos se ois helppoo, kaikki tekis niin."

Vaihtovuosi on ennen kaikkea kasvamista, oppimista ja itsenäistymistä. Ja nämä asiat ovat lopulta paljon arvokkaampia kuin hauskanpito ja biletys. Jokainen vaihtari ymmärtää sen. Saatat sanoa vaihtareita kerskuviksi hölmöiksi, jotka ovat nyt niin olevinaan, kun ovat kerta vuoden toisessa maassa asuneet. Mutta sanonpahan vain, että on se aika äijämäinen suoritus rakentaa elämää yksin toiseen maahan. On ne vaihtarit aika petoja. Olen niin ylpeä teistä kaikista 40 suomalaisesta suurlähettiläästä, joiden kanssa sain lähteä seikkailuun kohti tuntematonta nyt jo sata päivää sitten. Olkaa ylpeitä itsestänne. Palkitkaa itseänne. Te ootte voittajia. 

Aina toisinaan, kun koti-ikävä ja masennus iskee päälle eikä tämän maan kamaralla huvittaisi olla enää päivääkään, mietin niitä ihmisiä, jotka ovat lähteneet vaihto-oppilaiksi. Millaiset ihmiset Juho sitä ovatkaan lähteneet vaihtoon? Ja ennen kaikkea sitä, mitä heistä on tullut sen jälkeen. Valtiovarainministeri, filosofian tohtori Alexander Stubb. ETLA:n ja EVA:n pitkäaikainen toimitusjohtaja, valtiotieteen tohtori Sixten Korkman. F-Securen perustaja ja Nokian hallituksen puheenjohtaja, diplomi-insinööri Risto Siilasmaa.  Että semmosta. Harvemmin ovat vuoden yksin ulkomailla asuneet maailmanmatkaajat jääneet vaihtovuoden jälkeen kotiin pyörittelemään peukaloitaan. Enkä aio minäkään. ;)

Vaihtovuoteni aikana olen saanut jo nyt toteuttaa monia pienestä pojasta saakka unelmoimiani haaveita. Yksi niistä toteutui tällä viikolla päästessäni tapaamaan Orlandon pormestaria, Buddy Dyersia. Oli suuri kunnia päästä tapaamaan jälleen yhtä suurta poliittista vaikuttajaa Amerikan Yhdysvalloissa. Aikaisemmin marraskuun alussa pääsin tapaamaan Republikaanien presidenttiehdokasta, neurokirurgi Dr. Ben Carsonia. Suurin näitä kahta herraa yhdistävä tekijä oli nöyryys. Humility. Heidän olemuksestaan ja tavastaan puhua ymmärsin, kuinka hyvien johtajien tulee ensin olla hyviä palvelijoita. Good leaders must first become good servants.

"Vaihtovuoteni on ollut sarja erilaisia pieniä tavoitteita."

- Juho Rasa

Tämä on saavutus, josta olen ylpein ikinä. Ja olkoon tämä lausahdus klisee tai ei, se on asia, joka on tehnyt minusta sen kuka olen nyt.